Kehitämme Musteria jatkuvasti, jotta se palvelisi teidän tarpeitanne mahdollisimman hyvin. Kehitystyön suunnittelussa pyrimme aina huomioimaan muun muassa koko katsastusalaa koskevat muutokset, teknologian kehityksen sekä teidän toiveenne.
Katsastajan työkalu
Julkaisimme keväällä uuden katsastajan työkalun, joka on suunniteltu erityisesti mobiililaitteilla käytettäväksi. Katsastusten merkitseminen henkilökohtaiselle, kannettavalle laitteelle on huomattavasti vaivattomampaa, kuin aiemmat käytännöt.
Olemme saaneet uuden työkalun käyttäjiltä paljon palautetta, jonka pohjalta kehitämme sovellusta eteenpäin. Seuraavaksi työn alle otetaan mm. suosikkivikojen lisääminen, arvojen syöttämisen nopeuttaminen sekä toivottujen lisätietojen näyttäminen työjonossa.
Nettiajanvaraus
Nettiajanvaraus on noussut erittäin tärkeään rooliin lähes jokaisen katsastusaseman päivittäisessä toiminnassa. Parhaimmillaan nettiajanvarausta voidaan tehokkaasti hyödyntää asiakasvirtojen ohjailussa sekä työvuorosuunnittelussa.
Ajanvarausjärjestelmän hallintaa tullaan kehittämään siten, että varauskalenterin asetuksia voidaan haluttaessa tehdä yksityiskohtaisemmin. Myös loppuasiakkaalle näkyvää käyttöliittymää tullaan uudistamaan, jotta varausten tekeminen sujuisi mutkattomasti.
Maksupäätteet
Netsin tuottama EMVLumo-ohjelmisto jää pois käytöstä vuoden 2019 loppuun mennessä. Kehitämme Musterin ja Netsin välille uudenlaista integraatiota, jonka käyttöön Netsin maksupäätettä käyttävät asiakkaamme voivat siirtyä.
Täysin uudenlainen toteutus tulee helpottamaan kassatyöskentelyä, kun paikalliselle tietokoneelle asennettavasta, maksupäätettä ohjaavasta ohjelmistosta luovutaan täysin. Muutoksen myötä myös maksupääteyhteyden toimintavarmuus paranee.